torstai 19. joulukuuta 2019

Marraskuun melonta Liettuassa - Dipolio Issukis 2019



Varustautumista, melontaa ja turismia.
Kauden viimeinen 
numero rinnassa melonta.

 Story in English here >>>



Hermoilu, pelkääminen ja
etukäteen suunnittelu kuuluvat melontaani. 

Mitä vähemmän tiedän kohteesta, sitä vauhdikkaammin mielikuvitukseni laukkaa. Herään yöllä ja mietin. Karhu tulee leiriin, kiivaassa virrassa mela lipsahtaa kädestä. Avaan kuivapussini ja ruuat ovat kastuneet pilalle. Mielikuvitus laukkaa. Olisin huono formulakuski. Kuvittelisin kolarin radan joka mutkaan. Ajaisin jarru pohjassa. Olen huono häviäjä itselleni, siitä nautin.

Melontani haavat ja suola ovat melonnat kelloa vastaan.

Olen paha vastustaja. Haluan joka kerta voittaa itseni. Kun olen etukäteen tutustunut olosuhteisiin ja tehnyt itselleni melontasuunnitelman, niin siinä koitan pysyä. Jos melonta ei toteudu suunnitelman mukaan, olen hävinnyt. Sijoitukseni muihin melojiin on yhdentekevä. Olen huono häviäjä itselleni, mutta ei minusta oikein ole muita voittamaankaan.



Voitin arpajaisissa viime kevään GAUJAXXL –melonnan yhteydessä osallistumisen Dipolio Issukis –melontaan Liettuaan Neris-joelle.

Ensin luulen, että kyse on juoksumaratonista ja olen jo luovuttamassa arpajaispalkinnon uudelleen kiertoon. Minulle vakuutetaan että Dipolio Issukis on melonta. Melotaan Liettuassa 170 kilometriä Neris-jokea Vilnasta Kaunasiin. 

No en minä sellaisesta voi kieltäytyä. Olen juuri melonut pari vuorokautta ja 310 kilometriä kunnialla maaliin. ”Peace of cake” ajattelen.

Myöhemmin ymmärrän, että melonta on marraskuussa, lähtö on auringon laskettua ja perillä pitää olla seuraavana päivänä 23 tuntia lähdöstä. Keulamoottorini Sampo on menossa tuohon aikaan olkapääleikkaukseen. Joudun lähtemään yksin. Luokkani on C1. Neris-joki voi olla jäässä.

Toinen Gauja-veteraani, Timo Kivelä, K1, haluaa myös lähteä melomaan Liettuaan ja hänen Gaujalla hyvin toiminut huoltonsa lupaa tulla mukaan. Oliko minulla oikeasti arpaonnea, aika näyttää.

Foto Tuomas Tuomi
 

Tarvitsen nopeamman kanootin.

Minulla on kevytkulkuinen Northstar Trillium, johon olen kovasti tykästynyt. Olen melonut sillä näitä pitkiä matkoja, mutta vain alle sadan kilometrin melontoja. Trilliumissa jaksan istua ja meloa yhteen soittoon tuntikausia. Sillä matka taittuu kevyesti.

Pieniä laskutoimituksia Baltian melonnoista. Tässä ei ole huomioitu virran vaikutusta nopeuteen. Virta auttaa vähän vesitilanteesta riippuen 1-3 km/t
  • Turi-Tori, 78 km, 15 tuntia, miniminopeus 5,2 km/t
  • Vöhandumaraton, 100 km, 24 tuntia, miniminopeus 4,2 km/t
  • Gauja XXL, 310 km, 52 tuntia, miniminopeus 6 km/t
  • Dipolio-Issukis, 170 km, 23 tuntia, miniminopeus 7,4 km/t
Mutta nyt tarvitsen lisää marssivauhtia. Matka 170 km pitää meloa 7,4 kilometrin keskinopeudella. Aikaraja on 23 tuntia. Jos kanootti ja virta auttavat kilometrin tunnissa lisää, niin huiliaikaa tulee melkein 3,5 tuntia. Jaksan istua kanootissa yhtä soittoa 3-4 tuntia, sitten on pidettävä tauko. Seitsemän kolmen tunnin melontaa ja väleihin puolen tunnin tauot on mahdollinen suorituksen aikataulu.

Menen Welhonpesään koputtelemaan kanootteja. Siellä on hyllyssä vanha tuttu Northstar Magic. Minulla on ollut Bell Magic kymmenisen vuotta sitten. Hankin sen kanootikseni Suomen rannikon melontaan. Ennen rannikon melontaa Jouduin sillä syksyisellä retkellä Hangon länsipuolella puuskaiseen myrskyyn. Koin, että Magic on rannikon melontaan liian kiikkerä. Puuskaisessa tuulessa energia menee pystyssä pysymiseen. Myin Magickin ja ostin tilalle Bell Northstarin, kevytkulkuisen kaksikon, josta teetin merikelpoisen soolon. Northstarilla meloin rannikon ongelmitta. Nyt tarvitsen nopeutta ja teen Magicistä kaupat.

Bell-kanoottien valmistaja Ted Bell myi kymmenisen vuotta sitten Bell-kanoottien valmistuksen yritykselle, joka ei sitten saanutkaan kanoottien tuotantoa kunnolla käyntiin. Kun Ted Bell vapautui kilpailukiellosta, hän alkoi tehdä samoja tuttuja kanootteja Northstar -tuotemerkillä.

Foto Tuomas Tuomi


Northstar Magic.

On jännittävää mennä Magicillä uudelleen vesille yli kymmenen vuoden eron jälkeen. Kanootti on paljon parempi kuin muistin. Toisaalta oma melontani on varmaan sekin kehittynyt. Magic kulkee kevyesti ja kovaa. Trilliumiin verrattuna saan hyvinkin puoli kilometriä tunnissa lisää marssivauhtia. 




Melaan lisää tehoa.

Tuplamutkamelani tuntuu jäävän Magicin vauhdissa jälkeen. En saa nostettua omaa tahtiani vastaamaan Magicin nopeutta. Teen johtopäätöksen, että tarvitsen hieman isompilapaisen melan. Toisaalta en halua luopua ZJ-melan ergonometrisestä tuplamutkamuodosta. Welhonpesän vintiltä löytyy kilpamelojien suosikin, Bracan, irtolapoja, joista löydän sopivan. Se on hieman pidempi ja kapeampi kuin ZJ-paddlen lapa.

Mielenkiintoista on, että useiden olympialaisten virallisen melavalmistajan Bracan tehdas on Kaunasissa, jonne Dipiolio Issukis päättyy.



Valoa pimeyteen.

Viime keväänä Gaujalla pimeässä ja sumussa kaipasimme tehokkaampaa valoa kanootin keulaan. Selaan nettiä ja löydän jopa kauko-ohjattavia valaisimia, mutta vähän epäilen tekniikan toimivuutta märässä ja kylmässä. Tyydyn siroon, vesitiiviiseen valonheittimeen. Valaisimessa on hela, jolla sen saa kiinnitettyä samanlaiseen kiskoon kuin kivääreissä, johon kiikaritähtäin kiinnitetään. Teen alumiinikiskosta kanootin keulaan helan, johon saan valaisimen tukevasti kiinni. 



Pimeällä melonnan harjoittelua.

Dipolio Issukis on käytännössä pimeän melonta. Lähtö on auringon laskun aikaan ja tunti sen jälkeen on pimeä. Aurinko nousee 12 tunnin kuluttua. Vantaanjoki on kohtalaisen hyvä paikka harjoitella pimeän melontaa. Helsingissä on niin paljon valosaastetta, että pilkkopimeää ei tule.


Kesällä on ihan normaalia lähteä iltamelonnalle kuuden-seitsemän aikaan. Nyt tuntuu oudolta lähteä pimeälle merelle.


Ostan muusikoiden käyttämän nuottivalon, klipisin, jossa kahden sarven päässä on punaiset ledit. Pimeässä valo on yllättävän kirkas ja gps:ää on hyvä seurata tuossa valossa. Näissä pitkän matkan melonnoissa tasaan nopeuttani gepsin avulla. Siksi on hyvä nähdä numerot koko ajan. En ole niin urheilullinen, että käyttäisin sykemittaria.


Keulavalo toimii hyvin. Ei se niin kirkas ole, että sillä näkisi vedenalaisia kiviä, mutta muuten se auttaa kyllä.


Mietin myös vaatetusta. 

Meloessa tulee aina hiki ja pikkuhiljaa yläkropan alusvaatteet kostuvat ja menettävät kykyään eristää lämpöä. Kun matka on pitkä, energia ei tahdo riittää sekä melomiseen että lämpöön.

Varaan itselleni kolmet yläkropan alusvaatteet. Ohut tekninen paita ja sen päällä merinovillainen aluspaita ja vielä lisäksi toinen, tukevampi fleece.

Huomaan, että lämpö karkaa käsivarsista. Teetän eräällä tuttavallani lukunutun tyyppisen villaisen asun kirpputorilta ostetusta ohuesta villapidasta. Siinä on hihat ja lapaluiden päällä selkäkappale, joka pitää hihat paikoillaan. Se osoittatuu hyvin hyödyliseksi vaatteeksi. Lämpö ei enää karkaa käsivarsista.

Ja tietysti päällimmäisenä on Ursuitin Venture –kuivapuku. Kokeilen myös välikuivapukua ja jos ei sada, niin välikuivapuku on vaatetuksen suhteen joustavampi kuin Venture. Minulla on molemmat asut matkassa.

Taukoja varten minulla on untuvatoppis.

Hanskoja on useita. Sileää meloessa hanskat eivät juuri kastu. Käytän hyvin öljyttyjä nahkahansikkaita. Kylmän tullen minulla on vielä kahdet neopren-hanskat. Niillä olen tarjennut.

Jalassa minulla on isot neopren tossut. Isot siksi, että voin pitää jaloissa useamman sukan ja vielä tulee kuivapuvun sukka. Silti pitää olla tilaa heilutella varpaita.

Otsalamppuja on matkassa muutama ja niihin litiumpattereita. Kännykkää varten on pari virtalähdettä.


Käy mielessä, että pitääkö kokeilla kaatumista ja pelastautumista, kun on melonut useamman tunnin kylmässä. Huh, päätän, etten kaadu. 


Seuraan usean sääennustajan kautta Neris-joen säätä. Aika pitkään ennuste lupaa sateetonta, kevyttä myötätuulta ja vuodenaikaan nähden lämmintä. Onneksi ennusteet pitivät paikkansa.



Vilna on kaukana,
Dipolio-Issukis vielä kauempana. 

Marraskuussa on hankala saada tuttua huoltoauton kuljettajaksi. Sovimme Timon kanssa, että kokeilemme melonnan huoltoa yhdellä autolla. Timo ja hänen huoltonsa, Hanna Peltonen ja Vesa Mutalahti vievät autosta kolme paikkaa ja varusteet lopun tilan. Saan omat varusteet ja kanootin Timon kyytiin. Kahdentoista tunnin istunto täpötäydessä autossa ei houkuttele. Päätän herraskaisesti lentää Vilnaan ja takaisin. Timo saa autokyydissä takapenkin omaan käyttöönsä.

Kilpailun järjestäjän kanssa on jatkuvasti ongelmia tiedonkulun kanssa. On kieli- ja varmaan kulttuurimuurikin. Kilpailulla ei ole nettisivuja, vaan viestintää käydään Facebookissa. Pääasiassa tapahtumasta kerrotaan Liettuaksi. Joudun kääntämään kilpailun säännöt Googlella Liettua > Englanti > Suomi. Kääntäjä toimi kyllä yllättävän hyvin.

Koetan saada tietoja Neris-joesta jopa Liettuan valtion hydrologian laitokselta. Siellä on täysi hiljaisuus. Jossain vaiheessa järjestäjä ilmoittaa, että joen vesitilanne on 0-10 asteikolla 5. Nerisjoki on siis puolillaan. Jos kevättulva on se kymmenen, niin viisi olisi hyvää virtaamaa. Muuta tietoa emme sitten joesta saakaan. Ilmoittautumisemme sentään kuitataan vastaanotetuiksi.

Olen aiemmissa vastaavissa melonnoissa Baltiassa ajellut etukäteen katselemaan joen olosuhteita. Nyt olen sen verran hermona, että päätän vuokrata auton ja ajella katselemaan jokea.


Tutkin Neris-jokea käsikopelolla.

Lentoni tulee torstaina 14.11. Vilnaan tunnin myöhässä ja ehdin ennen pimeän tuloa käydä katsomassa vain kolme ensimmäistä huoltopaikkaa. Joki vaikuttaa helpolta, se virtaa hyvin ja on samanlaisen oloinen 33, 50 ja 70 kilometrin kohdalla. Kuuden aikaan tulee täysi pimeys.

Yhtään ongelmakohtaa en näe. Yhden kohisevan nivan kuulen. Ääni ei ole kosken kohinaa, vaan lähinnä pitkä, kivinen sahi laulaa pimeässä. Joen virtaama näyttää pysyvän vakiona ensimmäiset sata kilometriä. Virtaama on reipas, noin kolme kilometriä tunnissa.

Uskon edelleen, että yhteinen huoltoauto Timolle ja minulle riittää. Toisaalta minulle mahtuu kanoottiin kaikki tarvittava kerralla mukaan, joten voin hätätilassa meloa ilman huoltoa.

Nähtyäni joen, päätän torstai-iltana, että en melo kuin ensimmäisen 28 kilometrin osuuden. Syitä on loppujen lopuksi useita, mutta tärkein syy on, että en saa motivoitua itseäni yölliseen seikkailuun tuntemattomalle joelle vieraassa maassa. Olen saanut joesta ja sen oloista liian vähän tietoa, että tuntisin oloni varmaksi. Joki on täällä ensi vuonnakin.

Jälkiviisaana voin todeta, että Timon ja minun ero kasvoi joella sen verran isoksi, että huolto ei olisi ehtinyt ajella edes takaisin välillämme. Neris-jokea seuraa nopea valtatie miltei koko matkan Vilnan ja Kaunasin välillä, mutta loppumatkat valtatieltä jokivarteen ovat erittäin hitaita kärrypolkuja. Navigointia jokivarren pusikoissa auttaa Googlen off-line satelliittikartta. Oeimme molemmat jakaneet Googlemapsiin sijaintimme huollolle, mutta joella veden tasolla kännykän yhteys takkuilee.

Marraskuussa ja pimeässä oma huolto, josta saa taukopaikalla lämmintä ruokaa ja juomaa, kuivia vaatteita sekä henkistä kannustusta, on ehdoton.



Vilna. 

Olen sitä sukupolvea, jolle koulussa opetettiin rajatusti Neuvostoliiton asioita. Koulussa ei kerrottu Baltian maista mitään. Minulla ei ollut Vilnasta minkäänlaista käsitystä. No se on Helsingin kokoinen Liettuan pääkaupunki. Kaupunki on 700 vuotta vanha ja vaikuttaa perinteikkäältä eurooppalaiselta kaupungilta. Liikenne on ruuhkaista ja tulee tunne paljon isommasta kaupungista.

Ruuhkassa on silti helppo ajaa ja vaikka meno on välillä hurjaa, autoilijat ovat huomaavaisia ja kohteliaita. Torvensoittoa en kuullut.

Hotellini on ihan keskustassa ja hyviä ruokaravintoloita löytyy kävelymatkan päässä hotellilta. Keskustassa aterioiden hinnat ovat Suomen luokkaa. Alkoholi on halvempaa. Laatu ja palvelu kaikkineen on parempaa kuin Helsingissä.



Neris-joki.

Melonnan piti alkaa kaupungin keskustasta, mutta juuri siinä kohtaa on iso joen penkkojen kunnostustyömaa. 170 kilometrin lähtö siirtyi kuutisen kilometriä ylävirtaan keskustan ulkopuolelle. Tieto tästä ilmestyi Facebokkiin perjantaina 15.11. jolloin 230 kilometrin melojat olivat jo liikkeellä.



Illan tankkaus. 

Kävelymatkan päässä hotellista löytyy italialaistyyppinen ravintola. En ole tainnut tankata melontaa varten koskaan näin hienossa ravintolassa. Kaksi pientä pikaria ovat kokin terveisiä. Toinen, tonnikalacarpaccio, tulee alkupalaksi ennen keittoa ja toinen, tiramisu, tulee jälkiruuaksi. Pääruoka, pasta on oikeastaan koko ketjun heikoin lenkki, vähän kuivakkaa minun makuuni. Vaikka pasta kuvassa näyttää pieneltä annokselta, niin lautasen koko hämää.



Eväiden hankinta. 

Vilnan keskustassa en hahmottanut ruokakauppaa, jonne voisin mennä autolla. Ajoan keskustan ulkopuolelle hyvin venäläisen oloiseen lähiöön. Sieltä löytyy marketti, johon saan auton parkkiin. Vähän epäilen, että löydänkö mitään tällaisesta nukkumalähiön kaupasta. Hämmästykseni on suuri, kun pääsen kauppaan sisään. Valikoima pärjäisi koska tahansa Stockmannin Herkulle. Keski-Eurooppalainen meininki.


Foto ja video Hanna Peltonen


Oma melontani. 

Minulla oli kaikenlaisia kremppoja pitkin syksyä, joten melonnat jäivät vähäisiksi. Panostin sitäkin huolellisemmin muuhun valmistautumiseen. Kilpailujärjestäjän huono tiedottaminen oli minulle suuri ongelma. Olen tottunut hankkimaan kaiken mahdollisen ja mahdottoman tiedon, kun olen lähdössä vaativaan melontaan. Nyt ole todella epävarma siitä, mihin olen menossa. Timo on toisaalta harjoitellut koko syksyn ja hänellä on tavoite onnistuneen perillepääsyn lisäksi sijoittua hyvin. Minulle näissä tapahtumissa riittää pääsy kunnialla perille. Nyt en ole ollenkaan varma itsestäni saati melonnastani.

En yritä meloa läpi yön koko matkaa, vaan melon vain ensimmäisen etapin, noin 33 kilometriä. Kerron suunnitelmani huollolle ja he tulevat hakemaan minut ensimmäiseltä aikatarkastusasemalta. He ottavat kanootin katolle ja muut varusteet autoon sekä tuovat minut takaisin hotellille Vilnaan. 


Olen tyytyväinen päätökseeni. Nyt minulla ei ole mitään syytä hermoilla, vaan voin nauttia hienosta melonnasta pitkin historiallista jokea.

Päätän jopa, että kokemukseni joella olisi täydellinen, niin en dokumentoi melontaani muuta kuin GPS-jäljellä. En videoi, en kuvaa, enkä ota selfieitä. Päätös on vapauttava ja melonta kaikkineen nautinnollinen.


Sahi korvakuulolta. 

Viime kevään GaujaXXL oli rankka kokemus. Nyt Neris-joella oli hienoa huomata, että olen oppinut melomaan kylmässä ja pimeässä. Vaikka en melonut kuin runsaat kome tuntia, niin meloin sen täysivauhtisesti. Olisin kaiken lisäksi voinut meloa ilman valonheitintä Vilnan läpi ja aika pitkään sen jälkeen. Taivas oli paksussa pilvessä ja kaupungin valot valaisivat pilvet. Musta metsän silhuetti näkyi vaaleita pilviä vasten ja pilvet heijastavat veden pinnan vaaleaksi jossa pyörteet näkyvät hyvin. Pintakiviä tai kaatuneita puita ei osunut kohdalle.

Yksi uusi oppi on pitkän sahin ohittaminen korvakuulolta. Sahin kiviä tai kuohuja en näe, mutta kun joen molemmilta rannoilta kuuluu kohinaa, niin melon ääntä väistellen sahin läpi osumatta kiviin. Tässä vaiheessa käytän puista saukonhäntämelaa, jolla etenen äänettömästi. Melan pitkä lapa myös varoittaa, jos ajaudun matalaan veteen.

Kun joen varressa ei näy valoja kiintopisteiksi, alan odottaa hallusinaatioita. Niitä ei tule, eikä pimeä muutenkaan haittaa tasapainon pitoa kanootissa. Uskon, että tähän auttaa, kun välillä katselen kauas valonheittimen keilaan ja hämärään maisemaan ja välillä taas teräivöitän katseeni punaisten led-valojen valaisemaan gepsiini. Uskon, että tämä silmäjumppa pitää aivojen kuvanmuodostuksen pirteänä ja aivoille ei jää aikaa viritellä hallusinaatioita. Sovellan myös tänä syksynä Fögöltä, Joha Forsströmiltä saamaani vinkkiä, että polviasennossa tasapaino ei synny jaloista, vaan että tietää istuvansa häntäluun päällä. Loistava mielikuva.



Huollon mukana pimeässä.

Pääsen Timon huollon kyytiin. He eivät ehdi heittää minua hotellille, vaan lähden heidän mukaansa Timoa vastaan. Joen rantaan menee kärrypolku, joka välillä katoaa pusikkoon. Tunnelma pimeällä rannalla on hieno.



Pattereita, lihalientä ja mustikkakeittoa. 

Timo ilmestyy pimeältä joelta. Hänen valonsa ovat aika hiipuneet ja teippaan hänelle oman valonheittimeni. Annan myös termoskannullisen lämmintä lihalientä ja litran vahvaa mustikkakeittoa. Timo vaihtaa kuivat vaatteet päälle ja ottaa pienet torkut autossa. Hyvästelemme hänet pimeälle joelle. En kadehdi.


Tässä välissä huolto vie minut hotellille. Oli hieno nähdä taukopaikka ja olen tyytyväinen, että päätin meloa vain yhden osuuden.



Turistina Vilnassa. 

Napoleon määritteli Vilnan Pohjois-Euroopan Jerusalemiksi. Vilna on perinteikäs juutalaiskaupunki. Parhaimmillaan kaupungissa oli toista sataa synagoogaa. Hitler ja myöhemmin Stalin tuhosivat juutalaiset Vilnasta.



Vilnan KGB-museo.

Pasifisti minussa ei arvosta pahoja tekoja. KGB-näyttely on vähän kuin Ilmajoen museo Suomessa. Pistooleja, jonkun silmälasit, paljon mustavalkoisia valokuvia sotilaspukuisista miehistä, pieniä kuvia ja minulle liian pitkiä kuvatekstejä.

Alakerrassa on sellejä, jotka muistuttivat nuoruuteni Sofiankadun juoppoputkia. Vieläkin Suomessa puhutaan paljuselleistä. Vesihuuhdeltu kyykkypaska-bidee-selli näyttää tässä ympäristössä upseeriluksukselta.

Museomies minussa kaipaa dramaattista alkua ja lopuksi kyyneliä. Siitä huolimatta katsojia on paljon, lähinnä totisia nuoria. Tulihan käytyä



Vilna MO, modernin taiteen museo. 


Hirveen pitkä kävely, kun vielä eksyin muutaman kerran. Talo on jonkun arkkitehdin "nyt mä pääsen näyttään nerouteni”-työ.

Näyttely minun silmääni on lähinnä tasoa Taideakatemian kolmannen vuosikurssin kevätnäyttely. Puola ja Viro ovat jo kaukana neuvostoajan traumoista, täällä siinä piehtaroidaan antaumuksella. Tätä taidetta on kokemassa melkein sama nuorten pariskuntien porukka kuin KGB-museossa. Pitkään ja hartaasti katselevat. 


Uber. 

Kävelyn uuvuttamana googlaan bussia takaisin hotellille. Google tarjoaa Uberiä. Lataan ja tilaan. Ja minusta tulee laakista Uberisti. Ennakkoluulot häipyivät ekaan kyytiin.

Kerron kännykässä mistä mihin, Uber kertoo, kuka tulee, mitä maksaa ja montako minuuttia joudun odottamaan (6 min).

Kyyti on parempi kuin mikään aiemman elämäni taksi. Mukaan lukien oma urani taksissa. Puhumatonta, rauhallista kyytiä siistissä Passatissa, jossa vaimea musiikki soi. Perillä heippa kuskille ja hotelliin.

Uber kysyy tähtiä ja kommenttia kuskille. Annan viisi ja olisin antanut 3 euron kyydin lisäksi riksaa, mutta siinä vaiheessa Uber ilmoittaa, että on onglema, tippaus ei toimi.




Illallisravintola. 

Nyt, kun olen Ubermaani, niin laajennan Vilnan ravintolatarjontaa kävelymatkan ulkopuolelle. Google ehdottaa Verandaa, paikka sopii perheille ja on elävää jazz-musiikkia. Sinne!

Uber tulee ja vie. Jumalainen Uber-kokemus uudelleen. Kyyti, jossa ei tarvitse olla kontaktissa paikallisiin. Mua elloo tinkiä ja maksaa.

Veranda on nolon hieno tarpeisiini ja vielä ystävällinen. Kunnon ammattiravintola, jossa kömpelössä, vähän muita asiakkaita korkeammalla olevassa baarijakkarapöydässä on varattu-lappu. Hovi valittelee, että paikka on täynnä, mutta tuo varattu pöytä on vielä vapaa. (Osaava ravintola varaa huonoimmat pöydät satunnaisille tulijoille. Ne on yleensä paikkoja, joita he eivät kehtaa antaa etukäteen varaaville asiakkaille. Hyvä ajatus.) Mulle tietysti kelpaa. Eikä pöytä ole edes vessan vieressä. Maisema on baariin ja pianistiin.

Juomat hoituvat upeasti. Negroni alkudrinkiksi, hyvää paikallista kevyttä olutta ja jälkiruokakahvin, Kleine Brownerin kanssa Chuchillin portviiniä.

Tonnikalacarpaccio tuntuu tällä hetkellä olleen tuoretta sekin (Ruokamyrkytyksen itämisaika on noin kuusi tuntia). Jumalaisen makuista, pahoittelut mahdollisille delfiiniuhreille. Maistui eettisesti kalastetulta.

Enrecote on karvan verran yli mediumin, mutta tulisella soosilla saan sen alas viimeistä lihanikaraa myöden.

Veranda on hieno paikka katsoa kännykästä Formuloiden aika-ajoja. Öh, vähän hävetti. 


Melomalla pääsee kummallisiin paikkoihin.
 
Harvoin olen valmistautunut näin perusteellisesti millekään retkelleni. Ja lopputulos on aivan jotain muuta. Valmistautuminen oli hyvin opettavaista. Kun on kylmä ja pitkä matka, kaiken pitää olla kunnossa. Se, että keskeytin, ei harmita. Reissu oli hieno kaikkineen.

Timon huoltoporukka hoitaa Suomeen kanootin ja melontakamat. Ja illalla kännykkkään valmiiksi nakuteltu Uber vie hyvissä ajoin kentälle.


Tulokset: 

Dipole Challenge PLUS 230km
1. Ilze Balode K1W (LV) 20:19
2. Edgars Purvinš K1M (LV) 20:23
3. Andris Stavro K1M (LV) 22:39
4. Timo Kivelä K1M (FIN) 27:53
5. Arūnas Maciulevičius (LT) KP2-5:00
 

K2all

6.Linda Tetsman + Anette Baum K2W (EE) 22:23
7.Meelis Valgeväli + Eero Valgeväli K2M (EE) KP4 11:23

Dipolio iššukis klasika 170 km
Dipole Challenge classic 170km


1. Arnoldas Latvenas K1M (LT ) 16:35
2. Vilimas Varanavicius K1M (LT) 18:39
3. Jokbas Girdvainis K1M (LT) 20:52
4. Wieslaw Koc K1M (PL) 20:56
5. Vytenis Butkevicius K1M (LT) 23:46
6. Sigitas Žutautas K1M (LT) KP4 16:16
7. Jaakko Mäkikylä C1M (FIN) KP1 3:22
 

K2all

8. Hillar Irves + Raul Lepasild K2M (EE) 18:22
9. Vygantas Kleinauskas + Valentinas Žala K2M (LT) 19:25
10. Migl Žegleviciute + Juras Tovtkevicius K2MIX (LT) 21:08
11. Inga Aukštuolyte + Edita Krušinskiene K2W (LT) 21:48

Good luck in your next races!


Liettua on 14. maa, jossa olen melonut. Nyt purjehditut ja melotut maat on tasoissa.
En näitä kerää tietoisesti, kunhan huomasin.


Linkki Garminiin https://connect.garmin.com/modern/activity/4268987585#

Infolinkkejä.
 
Kanoottini: Northstar Magic, Welhonpesä 
Mela: Braca Outrigger -lapa, Welhonpesä ja tuplamutkamela, ZJ-paddle, löytyy Welhonpesästä

Säätiedot: Windy ja norjalainen Yr - näihin löytyy hyvät, ilmaiset appsit

Hotellini Vilnassa: Congress Hotel https://www.congress.lt/
Torstai-illan ravintola: Da Antonio http://www.antonio.lt/index.php?k=EN
Perjantain ruokakauppa: IKI, https://goo.gl/maps/XfNsp8gtAECYts1y6
Lauantai-illan ravintola: Veranda
Auton vuokrasin hotellin kautta, kun tulin auto odotti ja palautus hoitui jättämällä avaimet hotellin respaan.
Maksullinen pysäköintipaikka oli hotellin pihalla.


Mo taidemuseo, https://mo.lt/en/
KGB-museo (Kansanmurhan uhrien museo), http://genocid.lt/muziejus/en/

Baltian melontoja 2020. 

Viro, Turi-Tori 11.4. 2020 https://tyritori.ee/
Viro, Vöhandumaraton 18.4. 2020 https://www.vohandumaraton.ee/en/
Latvia, Gauja XXL 1.-3.5. 2020 http://gaujaxxl.lv/en/
Liettua, Dipolio Issukis, 13.-14.11. 2020 https://www.facebook.com/dipolio.issukis/


Baltian melontojen 2019 blogijutut.
Linkki Gauja XXL -melontaan


Varmista, että saat seuraavat tarinat tuoreena, 
tilaa tästä feedi:

To get the next parts of this story, get a feed from here:


Story in English here >>>






Off-Road -melonnan äänenkannattaja

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. Vastaan, kunhan huomaan kommentin. Jos on kiire, laita email suoraan tai vaikka Facebookin kautta mulle.

You are welcome to comment in English too.